Kateudella luen esimerkiksi Tosikon blogia. Toiset tosissaan miettii, mitä voi ja osaa ja kannattaa tehdä ja suhtautuvat säntillisen kunnianhimoisesti ja määrätietoisesti sekä, SEKÄ! itsekriittisesti tekemisiinsä. OMG LOL WUT

Pitäisi hankkia yliminä. Semmoinen joka vaatisi että hommat tulee tehtyä ja antaisi arvoa vain saavutuksille. Olisi mukavaa saada enemmän aikaan, kun on tuota aikaa ja ideoitakin. No, tykkään elää stressittömästi. Mukavaa elämää, mutta muistomerkkejä ei sellaisille pystytetä. Olen aina ollut lyhytjänteinen ja nautintovetoinen, mutta parempaan päin on menty. Nykyään uskaltaa uskoa että huominenkin tulee, kun ei o ennenkään kuoltu. Näköalattomaksi oppiminen liittyi varmaan kanssa siihen masennukseen aikoinaan. Miksipä ei siis tässä aikaansaamisasiassakin tapahtuisi edistystä, pikkuhiljaa. Niinkuin kaikessa.

Ekaksi se yliminä vois pistää mut piirtämään vähän enemmän sarjiksia. Sit kans yksi seriproggis ois kiva saada valmiiksi ja lopputyö. Olen huomannut, että pitkäjänteisissä kavereissani on aika paljon entisiä urheilijoita. Mun lapsi joutuu kyllä kanssa sit harrastaan ehkä pitkänmatkanjuoksua tai 50 km hiihtoa. Katotaan nyt. Ja kotoa se ei joka tapauksessa pääse muuttamaan ennenkuin 35-vuotiaana. Kyllä äiti tietää millaiset vaarat siellä maailmalla luuraa. Äiti on niitä kaikkia kokeillut, kahdesti.

Meillä jää kyllä lapsuudenkodissa kanssa aika monet hommat usein vähän vaiheeseen. Mutta ei se ole niin vakavaa, loppujen lopuksi. Ehkä tärkeintä on kuitenkin että on mukavaa. Onnellisuus. En ole päättänyt vielä, miten paljon luterilaisuutta haluan takaisin.