Kun pää on tyhjä (uidessa, orgasmin hetkellä), mieleen nousee kuvia. Sementtirappunen auringossa ja siinä vilistävät punaiset punkit (ikä: neljä tai viisi). Hiekkatien risteys pyörällä kun odottaa että bussi menee ohi (ikä: yhdentoista ja kolmentoista välillä). Mummu oikomassa ja silittämässä kädellä t-paitapinoa Ruotsissa keittiön pöydän ääressä. Aikuiset juttelevat mutta en kuule sillä haluan nähdä paidat, ne on minulle! (ikä: alle kolme ja puoli). Chevroletin takapenkillä, takaisin mummolasta, kotipaikkakunta ja järvi näkyy harjanteelta ensimmäisen kerran ilta-auringossa (ikä: alle 12). Puiden varjostama hiekkatie E-kauppaan, mukana äidin kukkaro ja lupa ostaa kaksi tyynypurukumia (ikä: ei vielä koulussa).  Neliönmalliset heppakiltsut, joissa samanlainen kimo kuin naapurin Toto (ikä: ala-asteella).

Kiinnostaa, että mitä ovat ne hetket, jolloin ne palautuvat mieleen. Muistelemalla se ei onnistu, vain salavihkaa houkuttelemalla. Olemalla tekevinään jotain muuta.

Törmäsin joku aika sitten kirjoitusoppaassa väitteeseen, että muisti on paikka. Siitä kehotettiin aloittamaan prosessikirjoittamisprosessi. Erinomainen neuvo.

Mahtaako mikään muu jäädä niin mieleen kuin se kun asioita tekee ensi kertaa. Maailma on upouusi ja aistit myös. Tämä on se tietoisuuden kova ydin, näitä kuvia sitten katselen kun olen taas vaipoissa ja dementoitunut.