Ahdistus, tuo nykyään harvinainen vieras, on muuttanut muotoaan. Hyvä kun siksi tunnistaa. Tai ehkä olen itse oppinut keinoja, joilla toimia siitä huolimatta. Jäämättä vellomaan. Mutta epämukavaa, epämukavaa on. En pysty keskittymään. Mikään ei huvita. Olen vaan levoton, fyysisestikin. No, miltä nyt epämääräinen ahdistus tuntuu. Ennenkaikkea samat vastenmieliset ajatukset ajattelevat itse itseään väkisin, kunnes olo on sietämätön. Yritän tarkastella syitä voimieni mukaan. Jotain jo keksinkin, ei mitään uutta, ei mitään mille oikeastaan voisi tehdä kauheasti mitään. Stressin määräkin vaikuttaa. Voi vain vetää henkeä ja kestää. Kokemusteni perusteella kyllä se taas ohi menee, on vaan ooteltava ja kärsittävä. Haluaisin skipata Tukholman, mutta taitaa olla liian myöhäistä.
Otin kaksi tuntia lomaa pakkomielteiltä ja kävin katsomassa omituisen elokuvan: Sunshine. Oli hauskaa kerrankin käydä katsomassa elokuva, josta en ihme kyllä tiennyt ennakkoon mitään. On jäänyt tuo Nytin lukeminen vähän vähemmälle viime aikoina. Olin teatterissa sen verran myöhään että vaihtoehtoja ei juuri ollut ja katsoin että ohjaaja oli Danny Boyle, jonka 28 päivää myöhemmin on yksi ikisuosikkejani. Vaikka on se kuraakin tehnyt. Arvelin kumminkin, että Danny-boy osaa tarjota kylmää kyytiä, kadottaa kaksi tuskallista tajunnallista tuntia mustaan aukkoon, ja kyllä, vallan näin. Oli jotenkin ihastuttavaa, kun ison budjetin scifi-elokuvassa oli jätetty logiikka rohkeasti ihan hattuhyllylle. Halpiksissahan sitä näkee tuon tuostakin, mutta isot yleensä yrittävät jotenkin vakuuttaa. Joka kerta kun pääosan esittäjän kasvoista oli lähis (ja niitä oli usein), sydän muljahti. Ihminen on sillä tavalla ohjelmoitu. Nuoret symmetriset kasvot, suuret silmät ja huulet, pieni nenä... (vaikka siis ei toi Cillian Murphy nyt varsinaisesti ole mun tyyppiä. Mutku. Siis.)

Tyypit siis lentää aurinkoon ison fissiopommin kanssa käynnistääkseen auringon uudelleen ja kohtaavat tietty mm. avaruuden örkin. Happi on vähissä ja henkilöstön jäsenistä kuka palaa hengiltä, kuka rapsahtaa umpijäisenä atomeiksi. Räjähdykset avaruudessa etenkin ovat todella hienoja. Mikään ei ole niin hienoa kuin räjähdys hapettomassa tilassa. Kaikkeen se ihminen pystyy. Tarpeeni unohtaa oli niin suuri että ostin kaiken. Kyllähän minä itken katsoessani Avaraa luontoakin.