Olen muuten aivan koukussa tähän: www.lastfm.com

Tämä on viimeisin niitti siinä miten minä aloin taas ostaa levyjä. Aikaisemmin tapahtunut: olin jo miltei lakannut ostamasta levyjä (alle 6 levyä vuodessa varmaan) kunnes opin lataamaan mp3:sia LimeWiren kautta. Nyt ne levyt jotka arvostelujen yms. juttujen perusteella vaikuttaa mielenkiintoisilta voi ladata testikuunteluun... no okei, se on laitonta kai nyttemmin, mutta näin laiskalle ihmiselle se toimii: en ikinä jaksa kuunnella levyjä levykaupassa, inhoan kaupoilla oleilua muutenkin.

Ja sitten tuli iPod. Sen ostin kun kaveri kävi NYCissä ja tarjoutui tuomaan, ovat siellä roimasti halvempia... Siinä elämänvaiheessa, yksin ja hylättynä, snif, saatoin lohduttautua ainakin sillä että rahaa oli vaikka ajaa taksilla ympyrää.

Minua viehätti esineen kaunis turhuus: sitä ei oikeastaan voi käyttää mihinkään hyödylliseen. No okei, sillä voi siirtää tiedostoja kuten muistitikulla, mutta en ole vielä ikinä käyttänyt sitä siihen tarkoitukseen. Opettelen esteettisyyttä: asioilla voi olla arvoa pelkän kauneudenkin takia, ei kaiken tarvitse olla protestanttisen hyödyllistä. (Täällä on muuten aika uskomattomalta vaikuttava näyttely aiheesta, http://www.chateauversailles.fr/fr/1_Splendeurs_de_la_cour_de_Saxe.php pitääköhän mennä katsomaan...) iPod on ihana työmatkoilla, se sulkee ulos junasta/bussista ja auttaa myös unettomuuteen, kuuntelen Laurie Andersonin The Ugly One With Jewelsiä iltasaduksi ja en murehdi.

Kun jostain levystä tykkään, se on saatava, alkuperäisenä. Mukana on periaatetta: luovasta työstä täytyy maksaa, ja turhamaisuutta: oikea levy hyllyssä, ei poltettu cd tai immateriaali mp3-tiedosto. Mutta kuten kaverini huomautti: me ollaan varmaan viimeinen sukupolvi jotka tekee näin, koska me on kasvettu siihen. Nuoremmat vaan imailee kaiken haluamansa. Saattaa hyvinkin pitää paikkansa... ja porvarillistahan se on näyttää että on varaa ostaa aitoja levyjä... tai iPod, kun halvempiakin, toimivia laitteita olisi saatavilla. Vanitas vanitatum!