Sisko tahtoisin avautua, mutta otsaluuni on kuuma. Sairasvuode odottaa, tauti on totta. Taas.

Kuume nousi kolmannen kerran sitten tammikuun puolenvälin. Nuha, väsymys ja kurkkukipuhan eivät ole antibiooteista huolimatta hellittäneet hetkeksikään. Terveysasemalla ottivat harvinaisen tosissaan: kun aikaa ei tälle päivälle löytynyt, vannottivat, että soitan huomenaamulla uudestaan peruutusajasta ja kielsivät menemästä töihin.

Lauantaina aion kumminkin mennä. Toivottavasti ääni kestää.

Talouteni onpi romahtanut. Parempina päivinä olen hoitanut pakolliset, mutta ylimääräistä en ole jaksanut rehkiä. Töitä on peruttu kokonaan tai siirretty, mutta kun olen yhä kipeä. Uusia ei ole jaksanutehtinytvoinut ottaa kun on entisetkin helmikuulta rästissä ja maaliskuun deadlinet syöksyvät kohti. Kaikkea ei-niin-pakollista kivaakin olisi ollut suunnitteilla. Kun tästä toipuu, ei sitten enää ehdi.

Sairauspäiväraha ois kiva juttu.

Ja kaikki sanoo: lepää... Oon kohta makuuhaavoilla jo. Käsivarretkin on kuin keitetty spagetti, niin pitkään aikaan en oo uimaan päässy.