Hui. Herään keskellä yötä ilman näkyvää syytä. Veivät eilen varasängyn pois, se oli tuossa puolitoista kuukautta. Nyt ei ole enää vieraita luvassa loppuaikanani... niin, loppuaikanani: kolme kokonaista viikkoa, jokunen päivä päälle, kaksi viikkoa Libanonissa, viikko Suomessa, reilu kolme viikkoa täällä.

Aina kun kesän laskee noin, sydäntä kylmää. Se on liian lyhyt. Kalenterissa on jo syyskuu, kylmä tulee taas ennenkuin on ehtinyt luita myöten lämmetä. Pariisissa tuntuu ettei ole ollut kesää ollenkaan. Vuosi ilman kesää. Vuosi ennen seuraavaa.

Olen yksin täällä. Pitäisi pysyä hyvällä mielellä niin saisi tehtyä omia, sinänsä mukavia hommia. Siihen plaaniin sopii huonosti että aletaan heräillä keskellä yötä ilman syytä. Oire. Siitä. Pelko. Jos. Se. Palaa.

Loppukevennys: alennusmyynnit alkoivat. Löysin täydelliset bikinit. Tosin eivät olleet alennuksessa, joten kärsin turhaan, olisin voinut mennä aiemminkin. Vielä täytyy löytää säädyllisiä kesävaatteita Libanoniin (pitkiä pellavia), sandaalit ja käsveska. Alennusmyynnissä ja kauppareissulla muutenkin pysyy näköjään järjissään, kun lataa mukaan iPodillisen rauhallista musiikkia.

Inhoan shoppailua useimmiten, ja tämänpäiväinen vierailuni La Defensen "mall"-helvetissä ei ollut poikkeus. Ranskalaisittain ei lisäksi ole osattu tehdä opasteita eikä ilmastointia. (Hain kunnon uimapukua, oikeasta kankaasta jne. joka kestää uintia kloorivedessä jne. joten suuntasin netistä löytämääni Decathloniin, jonka piti olla erikoistunut uintiin - joopa joo. Mutta GoSport oli.) Metrossa oli iso amerikkalainen perhe, jotka olivat Pariisissakin menossa toteuttamaan itseään sillä ainoalla tavalla, jonka (aksentin perusteella) Keski-Lännestä tunsivat. Nainen oli ehkä minun ikäiseni ja kaksi kertaa kokoiseni, hänen poikansa oli aito ektomorfi ja kärsi lisäksi pahasta aknesta ja ulkonevista hampaista sekä Guns'n'Roses-paidasta. Lisäksi mukana oli kaksimetrinen aviomies ja lauma teiniritsoja, en tiedä olivatko kaikki heidän lapsiaan. Mutta miksi pitää pukeutua kuin safarille? Mitä se tekee meistä pariisilaisista?

Kiinnostavaa oli tietysti myös nähdä Pariisin keravalaisia, tuppaavat olemaan vähän eri näköisiä ja -taustaisia kuin Suomessa. Niitä autonpolttajia. Ei se ole pillurallia kummempi harrastus, olosuhteet huomioon ottaen. Pitäisi lukea enemmän, Courrier Internationalissa oli ruotsinsuomalaisesta kirjailijattaresta, joka oli tehnyt "uuden työläisromaanin", joka sijoittui Ruotsiin 60-70-luvulle suomalaissiirtolaisten pariiin. Pakko saada käsiin. Svina.... jotain. Päählö oli Leena, mutta mikä oli kirjailijan nimi? Tää on taas tätä. Pitäisi tehdä muistiinpanoja.