Taas Suomeen... viikko siellä, viikko täällä, viikko siellä, viikko täällä, viikko siellä ja sitten onneksi kolme kuukautta täällä ja takaisin. Arvatkaa vaan onko pysynyt työvire päällä. Yritin jotain isompaa tuossa värkkäillä loppuviikosta niin meinas itku päästä kun niin tuli rumaa. Mielikuvittaja kyllä toimi mutta silmillä ja kädellä ei ollut mitään näkemystä siitä miten pitäisi tehdä. Kuvitukset sentään syntyvät kirjaimellisesti rutiinilla, se on kai sitä ammattitaitoa. Mutta se oman tekemisen nautinto... opettajanakin olen ollut keskimääräistä enemmän pihalla tämän puolivuotiskauden. No, tulipahan sekin testattua. Rysselintahtinen reissutyö ei sovi mulle. Saatikka sitten kuinka järjettömän paljon tähän menee rahaa ja luonnonvaroja. Mutta en saanut yhtään apurahaa niin että näin että. Saas nähdä onko varaa olla kesää. Pitänee löytää vuokralainen, kun nykyinen vaihtari palaa kotiinsa. (Vaikka ei hän mikään Lässye ole.) Jos ei tarttis ostella matkalippuja eri paikkoihin, olis varaa.

Sisäpiirin vitsit sikseen. Maitojuna voi odottaa rahattomuuden lisäksi jos rupee viiraamaan. Olipa yksi oikea ahistuspäivä tuossa. Inhottavaa. Mitään syytä en saata osoittaa. Se on vaan se kun yks kaunis päivä kaikki onkin nyrjällään heti aamusta eikä järkeenkään voi luottaa. Sekin unohtuu että ohihan ne yleensä menee. Meni ohi vajaassa päivässä mutta hyi hitto että osasi taas olla kammottavaa. Kun tietäisi jonkun syyn, muun kun yleinen jatkuva pieni paine ja stressi ja huoli. Sentään takavuosiin verrattuna on asiat hyvin ja vakaasti ja ymmärrän ne itse aktiivisesti sillä hollilla suurin piirtein pitää niiltä osin kuin siihen voi itse vaikuttaa.  Hyvä puoli on että edellisestä kerrasta on niin kauan etten sitä muista (joskus joulun alla?) ja siitä, kun tuo oli vallitseva olotila siinä määrin ettei sitä edes oudoksi tajunnut, vuosia.

Oli ihana pääsiäinen muuten, oli vieraita ja oltiin oikeeta turistia, eiffeltorni-kirkko-kirkko-jokiristeily.