Nyt se sama myrsky on täälläkin. Kunhan ei tulisi takatalvi Atlantin yli.

Unohdin mainita, että sain upgreidauksen business classiin paluulennolla. Ruoka oli hyvää ja tilaa mukavasti. Voisin tottua siihen. Sehän olisi ekologisempaa ostaakin omalla rahalla business class -lippuja, olisi varaa matkustella vähemmän.

Kotiintultua heti juomaan kuohujuomaa hyvässä seurassa, muuten ei olisi kestänyt. Ja vielä viereen nukkumaan, vaikkakin vieraan. Luksusta silti.

Olen vähän niinkuin antanut periksi elämäntilanteelleni: ostin pillifarkutkin. Tosin en H&M:sta vaan pirun kalliit designersellaiset, jollaisiin teineillä ei todellakaan ole varaa. Jossainhan se ikä pitää näkyä. (Reidet ei oo timmiä nähneet teininäkään.) Kylläjoo kyllästyttää tehdä samoja asioita kuin 16-vuotiaana, mutta minun elämäni on nyt just tällaista. Perheonnea ei tilata anttilan kataloogista. Kai se voi tulla vahingossakin vastaan. Jos vaikka vaihteeksi ottais vähän rennommin sen suhteen että kaikki ystäväpiirissäni ovat kymmenisen vuotta nuorempia ja tekevät niitä juttuja joihin itse on jo kyllästynyt: baarittelevat, parittelevat, klubbailevat, ulkoilevat. Ja huomauttelevat mulle ikäkriisistä. No, ollaan sitten kunnolla likaisia vanhoja naisia. Tännepäin, nopeat miehet ja hitaat hevoset! Haluan vanheta epäarvokkaasti!

Helsingin hyvä puoli on se, että täällä on todella helppoa toimia ja pistää juttuja pystyyn. Oikeisiin ihmisiin on helppo ottaa yhteyttä, kun kulttuuri on niin epämuodollinen. Huono puoli on se, että melkeinpä jos jotain kivaa haluaa tapahtuvan, se on järjestettävä itse. Monen vuoden ajan mua on jo vaivannut kyllästys moiseen. Olisi niin kivaa joskus päästä valmiiseen pöytään. Kyllä kai kyseessä on myös temperamenttipiirre: aina tekisi mieli tarttua toimeen. Mutta siis - missä viipyy seripaja? Missä brunssia tarjoava kalliolaiskuppila? Hyvää musaa, sohvia ja aamiaista 24/7 niinkuin Berliinissä. Ehkä pitää pyörtää päätöksensä olla enää ikinä tuottamatta yhtään  mitään ja alkaa taas organisoida. Johan tässä tulee aika pitkäksi ja VARSINKAAN en enää jaksa olla viikkoja poissa kotoa. Kotisohvalta.

Se ihana nainen, joka asuu täällä mun yksiössä, oli ostanut herkkujäätelöä pakastimeen kuin juuri skumppadarrapäiviä varten. Tosin se samainen biaitch ei ole siivonnut pitkään aikaan, eikä ehdi  siivotakaan, kun huomenna alkaa taas asuntosäästäminen ja junat ja taksit ja valtamerilaivat.