Nyt olen täällä Pariisissa taas niinkuin kotonani. Eilen tuntui siltä että aivan hyvin voisin elää elämääni täällä. Kuinkahan monta päivää vielä menee että alan taas ajatella ranskaksi?
Pidän sitä kyllä yhtenä mukavuudenhaluisen ja lyhytjänteisen elämäni saavutuksista, että olen niin hyvin oppinut tämän kielen ja päässyt sisälle tähän kulttuuriin, joka ensimmäiset kaksi vuotta oli aivan järkyttävän vastenmielisen vieras ja hankala. Tänne sisälle pääseminen on todella avannut silmiä. Ihmeellistä.

Nyt voin jo maristakin:

hah! Brett Easton Ellisin Lunar Park oli alkukielisenä loppu koko kaupungista! Tai tarkemmin, Virgin Megastoresta. Champs-Elyseen kaupat ovat auki joka päivä puoleenyöhön. Levottomina (siis sisäisesti) iltoina maleksin sinne turistien sekaan. Eilen ei ollut mitään lukemista. Päädyin sitten ostamaan levyjä. Nouvelles Vagues (elektro/bossaversioita punkklassikoista) +jotain mitä oli vaan waretettuna vanhalla, hajonneella kovolla. Mutta kuinka skandalöösiä on tämä: FNACista ei löytynyt Disposable Heroes of Hiphoprisyä kuin tilaamalla Jenkeistä ja se ois kestänyt kuukauden! No, ei lähiöiden autojenpolttajat semmoisesta tietysti mitään ymmärrä. Tai ne ei polttais autoja lähiöissä vaan tekis jotain paljon pahempaa. Add N to X, Stereo Total ja Os Mutantes oli myös loppu! Jotain hämärää afrofunkkia sentään löytyi.

No, täytyy siis mennä oikeaoppisesti arkena erikoisliikeeseen. Ihan oikein mulle. Sitten LimeWiren olen alkanut ostaa hulluna paljon enemmän levyjä kuin ennen. Iiihhhh....

J. lähti tänään takaisin Montrealiin. Surku. Ei ehditty näkemään niin paljon kuin olisi toivonut mun flunssan ja deadlinejen takia.

Kirjoitan lähiaikoina lisää mm.kansalaisuudesta ja siirtolaisidentiteetistä. Jee. Teitä on varoitettu. Nyt photoshoppaamaan.