Semmoinen tuli mieleen, että kuten jo aiemmin mainitsin, tämä piirtämishomma on vähän ulkoa annettu. Nyt kypsässä kohta 36 vuoden iässä kun vähän paremmin tunnen itseäni, tuntuu että ajatteleminen on kuitenkin ensimmäinen rakkauteni. Miksi tämä on näin? Miten kaikki toimii? Mitä kautta kaikki liittyy kaikkeen? Miten oli ennen? Miten on tultu sieltä tähän? Kysymysmasiina päässäni ei ikinä lakkaa, minusta se on nautinnollista. Ehkä tästä syystä en ole ikinä viihtynyt viinan tai pilven parissa: ne kun saavat olon tuntumaan tyhmältä. Ja viihde ei viihdytä minua. Rentoudun väittelemällä, oppimalla uutta. Kumma tyyppi. Näin on kyllä ollut niin kauan kuin muistan. Kyselyikä ei kai sitten mene kaikilta ohi.

Minusta olisi voinut tulla jotain muuta merkillistä, jos en olisi vasta sukuni toinen ylioppilas (vaari vissiin oli ensimmäinen). Ei minulla ammattinvalintaiässä ollut hajuakaan jostain yliopistoista. Tai ei se ainakaan kiinnostavalta vaikuttanut. Enkä mä silloin vielä mitään mistään ajattelemisestakaan tajunnut. Onneksi Suomessa on ilmainen koulutus. Ties mikä astrologi minäkin olisin muuten.

Taiteessa on se hyvä puoli, että voi ahmaista tiedon, tehdä teoksensa, mutta sitä ei tarvitsee varustaa lähdeviitteillä. Pitää vaan tietää tarpeeksi, ettei tule jotain perusteetonta nippelitiedolla pelleilyä. Tieteellinen metodi, tuloksena taideteos. Jokohan syksyllä pysyisin paikallani sen verran että ehtisin avoimeen yliopistoon. Ja sielläkin pitäisi valita...

Täällä oleminen on tehnyt hyvää, olen päässyt siihen mihin halusin, en enää tunne odotuksia niskassani ja onnistun ajattelemaan itsenäisesti ainakin hetkittäin. Pahin salailunhalukin on hellittäyt. Ehkä vielä joskus julkaisen jotain sittenkin.