Täällä käydään vavahduttavaa keskustelua myöhästelystä. Keskustelu on saanut alkunsa täältä.

Tunnustan. Taidan olla tuollainen Stressi- ja kiirevapaa yksilö. Olen ain... us... joskus myöhässä. Joskus olen ollut ajoissakin. Jos asia on tärkeä. Synnyin päivän etuajassa. Eikö se tavallaan riitä loppuelämäksi? Laskettu päivä kun olisi ollut äidin syntymäpäivä.

Minusta myöhästely on epäkohteliasta ja inhottavaa toisten ihmisten ajan tuhlaamista ja epäsuoraa vallankäyttöä. "Hienot tulee aina myöhässä ja tosi hienot ei tuu ollenkaan". Lapsellista ja tyhmää. Myöhässä tulijahan todella joutuu/pääsee huomion keskipisteeksi, kun kaikkien ajoissa paikalleen asettuneiden katseet kohdistuvat häneen. Olen työstänyt omaa myöhästelyäni vaihtelevasti eri aikoina. Kauan, kauan sitten noin varhaisella liitukaudella olin päätynyt kihloihin miehen kanssa jota en rakastanut. Hän inhosi myöhästelyä. Kerran olin laittanut itseni valmiiksi ja olin juuri astumassa ovesta ulos niin että olisin ehtinyt paikalle juuri ajoissa. Sen sijaan aloin järjestellä jotain haarukoita laatikoihin ja havahduin 20 min myöhemmin! Käsittämätöntä!

Nykyisessäni (joo, palasin kiltisti takaisin yhteen kun olin ensin mennyt itseeni ja kaveritkin kommentoi toisistaan riippumatta huvittuneina "kuulostaa paniikilta". Ei! Ette! En!) myöhästely aiheuttaa hätääntymistä ja hylätyksi tulemisen tunnetta. Muutenkin haluan nyt yrittää muuttua Tiukkapipoisen Täsmälliseksi Tyypiksi. Se ois munst siistii. Niinkuin tasa-arvoiseen maailmaankin kannattaa aina pyrkiä, vaikkei siihen koskaan päästäisikään. Huomenna yritän ehtiä ajoissa 7.30 lennolle Pariisiin. Ja mikäs on ehtiessä, Suomesta pois lähtevistä koneista en ole vielä koskaan myöhästynyt.