Aina sitä pelkää ettei ole mitään sanottavaa enää ikinä. Ja sitten sitä ilmaantuu.

Viime päivät olen lukenut onnellisuustutkimuksia (mm. Easterlin 70-l.) yhtä juttua varten. Tai ehkä niitä tuleekin useampi. Erittäin kiehtovaa. Osittain tuttuakin juttua, joo, ja osittain maalaisjärkeä (mitä se sitten lieneekään). Tietysti minuun vetoavat sellaiset tulokset, jotka käyvät yksiin arvomaailmani kanssa. Eh heh.

Ihmisten onnellisuuden taso on suunnilleen samanlainen kaikkialla maailmassa. Onnellisuustasossa on yksilökohtaisia eroja, muttei mitään sellaista mitä ei voisi korjata - Prozacilla. Tavanomaiset rotu, luokka, sukupuoli, ikä eivät juurikaan vaikuta. Raha ei lisää onnellisuutta, yllätys yllätys. Mutta rahan merkityksen vähäisyys on aivan yllättävää (ehkä mulle, kun tulen vähävaraisesta perheestä? toisin kuin pikkuveljeni, siihen mennessä oli asetuttu ü ): kahdessa sukupolvessa amerikkalaisten tulotaso oli noussut 60% mutta onnellisuus vain prosentin. Kansainväliset tutkimukset tukevat tätä: kun perustarpeet on tyydytetty, lisäraha ei lisää onnea. Tärkeäksi osoittautuivat mielekäs, pysyvä työ, perhe ja muut sosiaaliset suhteet, terveydenhoito...

Lottovoitto, puolison kuolema tai muu vastaava suuri elämänmuutos ei muuta pysyvän onnellisuuden tasoa kuin 6 kk - vuoden ajan, sitten se palaa ennalleen. Enemmän merkitsee se, mikä kenenkin pysyvä onnellisuuden taso on. Ja siihen ei juuri muu vaikuta kuin prozac. Onni kestää hetken (ne huiput). Ehkä ihmistä ei ole tarkoitettu onnelliseksi koko ajan, vaan ennenkaikkea tasaiseen menoon.

Onnellisuustutkimus on tullut uudelleen muotiin. Nyt sitä penkovat taloustutkijat, tietysti. Myydäkseen meille enemmän tuotteita ja palveluita jotka EIVÄT tee meitä onnellisemmiksi. Tosiasiallisestihan radikaalia olisi, jos yhteiskuntaamme alettaisiin oikeasti suunnitella ihmisten todellisten tarpeiden pohjalta, eikä konsumerismin. Mutta kukapa tällaista muutosta lähtisi ajamaan, eihän sillä voi tehdä rahaa.

No, mutta aika laillahan tuo heijastaa ihmisten arvoja kumminkin. Tutkimuksissa ihmiset arvostavat perhettään, vanhusten hyvää hoitoa, luontoa ja kaikkea muuta hyvää ja kaunista. Demareita äänestetään, koska hyvinvointiyhteiskunta halutaan säilyttää. Kunpa poliitikot vielä oikeasti sisäistäisivät mainomansa arvot.

Referoin  nyt vähän sinne päin mutta googlaamalla löytyy lisätietoa. Jonka paikkansapitävyys on aivan riittävää taideluoman innoitteeksi. Ah, onneksi olen daideilija enkä tieteilijä.

Kumpiakin on kuitenkin toivottavasti runsaasti liikkeellä eri puolilla maata huomenna klo 12  osoittamassa mieltä kulttuurialan työntekijöiden sosiaaliturvan puolesta. Mitä kulttuurialan pienipalkkaiset pätkätyöläisnaiset tänään, sitä muu työelämä huomenna. Pitäkää varanne.