Ihmissuhdeblogi päättyy tältä erää tähän. Eroon ei sisälly sen suurempaa dramatiikkaa ainakaan tässä osoitteessa. Kolmansia osapuolia sais liittyy mielellään aika pian :D Päätös oli oikea ja siitä saa valittaa niin kauan kun siltä tuntuu ja joku jaksaa kuunnella.

Okei voimmä vähä avautua. Olin ja olen aikas ihastunut ko. otukseen, mutta ko. otus kokee ison osan kommunikaatiostani riitelynä. Olen kärkevä, kyllä, ja 36 ikävuoden kokemuksella pahoin pelkään, että se on pysyvä ominaisuus. Varsinkaan ei ole mukavaa kokea ettei kelpaa. Jatkuva koeajalla olo alkoi rassamaan, varsinkin kun koko ajan huokailtiin kuinka kaivataan vain leppoisuutta ja rauhaa ja rakkautta. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta ei kai mikään suhde voi sellainen aina olla. Aikamoisia temperamenttieroja siis.

Kysäisin tuossa joku aika sitten otukselta, onko hän onnellinen. Oliko hän onnellinen ennenkuin tavattiin. Entä nyt. Ei, ei ja ei. Nythän on niin, että kukaan maailmassa ei riitä sellaista koloa  täyttämään, joka tekisi toisen onnelliseksi. Jokainen on vastuussa omista tunteistaan, se onni pitää löytää ensin itsestään. Ja jotenkin sitä toivois että siitä asiasta olisi edes aanunki tuossa ennen neljääkymmentä. Huokaus.

Mahtavaa oli se että ylipäätään ihastuin johonkun! Toivoa siis on! Joku astetta sopivampi vaan alle ens kerralla.