Olin muutaman päivän ihan vetämättömissä, flunssassa ja muutenkin. Taustalla kuuluu, jos tarkkaan kuuntelee, myös pieni mutta häiritsevä ääni, joka nillittää että olen kyllävyyntynyt itseeni ja omaan mahdottomuuteni. On taas vähän unohtunut että elämä on totta (Mona Carita). Munasoluni ovat taas vuoden vanhempia enkä ole tehnyt mitään perheen perustamiseksi. Paitsi lukenut Felicitaksen, Interpedian ja PeLan nettisivuja. Jostain syystä ei ole tullut sikiö ovikelloa soittelemaan.

Omasta mahdottomuudesta vielä sen verran että en ymmärrä miksi minusta tulee natsihirviö toisen ihmisen seurassa. Tai voin keksiä mahdollisia syitä useitakin, lapsuuden erakkous & häpeä, sosiaalinen kehittymättömyys, hylätyksi tulemisen pelko, itsekkyys, mahdollinen lievä kaksisuuntaisuus, peeämäs, se että muilla ihmisillä on ärsyttäviä omia mielipiteitä, haluja ja tapoja tehdä asioita toisin kuin minä... pari eri kaveriani sitä paitsi kommentoivat viime suhteeni vauhdikkaita vaiheita sanomalla "ai, kuulostaa siltä että sulle tuli paniikki". Siis hei, kaverien kuuluu olla niinku just samaa mielt mun kaa koska mähän oon hei oikeessa. Eiku, en mä sellasia kavereita edes haluiskaan. Niin tai näin, menen takaisin kallonkutistajalle. Syistä viis tai kuus, mutta jos se osaisi vaikka kertoa jutun tai pari jolla mä osaisin käyttäytyä vähän vähemmän oman etuni vastaisesti.

Mutta onneksi on Ville Leinonen. Oon jotain vuoden ollut coverversioiden pauloissa muutenkin, ja kun nyt kuulin että Leinosen uusi levy on iskelmäklassikko-osastoo, olihan se pakko ostaa. Aika viiksekkäitä versioita kyllä! Tämä on ensimmäinen Leinoslevyni, enkä ollut arvannut että ukolla on noin prnoisa ääni. Tämä levy saattaa kulua käytössä kyllä. Oi, oispa ihmisellä Musarekka ainainen! Sillä mitäpä sitä tietäisi 70-luvun obskuurista suomi-iskelmästä ilman Vilunkia.