Uneksin uimisesta. Joku ulkoilmauimahalli, ehkä huvipuistossa. Tummaa puuta seinissä ja isot ikkunat japanilaisittain. Sukelsin ja sukelsin ja tein taas sen mitä unessa usein: ajattelin että sukellan niin pitkään kuin ilmaa riittää. Ja sitä riitti. Huomasin että olen oppinut hengittämään veden alla. Samalla lailla rauhallisia pitkiä vetoja kuten uidessa muutenkin.

Veden alla, veden sisällä tuon unien hengittämisen helppouden muistaa ja sitä kadehtii. Painottomaan, mutta painavaan tilaan haluaisi jäädä asumaan. Ilmaa tiheämpää, jossa voi liikkua kepein kauhaisuin mihin suuntaan vain. Ei epäilystäkään millainen taivas minulla on.

Voi kunpa tämä nuha loppuisi jo. Enää kaksi kuukautta ja viikko, niin Stadika aukeaa.