Intensiivinen viikko takana. Intensiivinen, ihan liian, työsyksy takana. Ensin vaikka jälkimmäisestä.

Olen tehnyt ihan liikaa töitä. Viimeisen reilun kuukauden aikana olen ollut kotona n. 1-2 päivää viikossa. Se riittää pyykkäämiseen ja kukkien kastelemiseen. Työstä toipumiseen se ei riitä eikä siihen, että olisi elämä. En ole jaksanut vapaa-aikanani muuta kuin nukkua tai zombailla sohvalla. En ole ehtiny uimaan, en kokata, en lukea, en tavata kavereita, en varsinkaan tehdä omia hommia. Ei näin. Mutta sainpahan velat maksettua, jotakuinkin.

Ja tästä viikosta. Se on oksat pois ja oksat takaisin puuhun, kun aikuiset rakastuu. Mukavaa. Ei millään malttaisi odottaa että jo tuntisi toisen kunnolla, että ois jo oltu yhdessä kuukausi- ei kun vuositolkulla. Odotan ekaa riitaa, ensimmäisiä vastoinkäymisiä ja sitä, miten niistä selvitään. Että kannattaako. Mitä tästä tulee. Kuka ei taas osaa nauttia hetkestä. Parien treffien jälkeen väistämätön tapahtui ja ollaan oltu lähes erottamattomat siitä lähtien. Eilen tuli sellainen olo kuin olisi noussut pitkästä nautinnollisesta sukelluksesta takaisin veden pinnalle haukkaamaan ilmaa hetkeksi, muistin että minulla on omakin elämä. Mahdollisesti edessä matkoja, muuallekin kuin Pariisiin, itse asiassa, sinne ehkä ei. Työ- ja kouluasioita hoidettavana. Ja nythän on se syy pysytellä kotimaassa, niinkuin olin odotellut. 

*Otsikko on jostain ammoin kadonneesta, lapsena ulkoa opitusta Aku Ankasta. Muistaakseni huoneentaulu Tikun ja Takun seinällä. Kaikkea sieltä mielen sopukoista löytyykin.