Taiteilijana oleminen ainakin minun tapauksessani edellyttää eräänlaista jatkuvaa lomalla oloa. Joutilaisuutta pitää olla ja paljon. Toisaalta asioiden pitää olla hyvin - ruokaa ja suojaa ja rahaa riittävästi. Nämä kaksi luonnollisesti sulkevat toisensa pois.
Köyhänä olemista tuli nuorempana kokeiltua vapaaehtoisesti ja väkisin. Paradoksi on siinä, että mitä vähemmän rahaa on, sitä enemmän sitä joutuu miettimään. Rahalla saa vapautta. Ja sitä vapautta ostetaan tekemällä muita kuin niitä omia hommia, jotka valmistuvat liian verkkaisesti ja kiinnostavat marginaalisesti - ei niillä elä. Sitten täytyy yrittää maksimoida muun työn tuoma rahallinen hyöty ja minimoida sen omalta varsinaiselta työltä viemä aika. Rahahommat kuitenkin ressaa ja ressi niistää joutilaisuuden minimiin. Varsinkin kun mihinkään ei voi sanoa ei kun ei tiedä milloin seuraava keikka tulee ja koska ahneuksissaan sitä ajattelee että tällä rahalla sitten teen vielä pidempään niitä omia hommia. Paitsi että se päivä ei ikinä koita ja aika kulkee vääjäämättä koko ajan.

Jotkut osaa yhdistää nuo kaksi. Minä en. Puhuttiin tästä M:n kanssa eilen K:n ja MH:n avajaisisissa. Kuinka kustannustoiminta vie häneltä kaiken ajan piirtämiseltä, kymmenen vuotta siitä jaksoi valittaa mutta sitten sulki suunsa kun onhan se oma valinta kyllä kanssa. Minä en myöskään jaksais kökkiä yksikseni piirustuslaudan ääressä kuukausitolkulla. Opetus- ja tuotantohommat on mukavaa,  sosiaalista vaihtelua. Mutta jos päivän piirtää rahasta, sitten ei kyllä enää illalla intoudu piirtämään omaksi huvikseen/rentoutuakseen omia hommiaan. Aamupiirtäminen + iltapäiväserigrafia on mulla ollut tuotteliain vaihtoehto tähän mennessä. Saattaa toimia täälläkin!

Nk. itsekuria mulla ei ole ikinä ollut, olen aivan nautintovetoinen ihminen. Olen oppinut käyttämään sitä hyväksi ja lahjomaan itseäni. Eka albumini ei olisi ikinä ilmestynyt, jollei JE olisi keksinyt kutsua minua kahville "sitten kun olet piirtänyt ekan sivun". Piirsin samantien neljä ja niin se homma lähti käyntiin.

Tarvitsisin valmentajan! Enkä varmasti ole ainoa daideilija jolla näin on. Jotkut hyvät agentit/kustannustoimittaja/galleristit kai tekee semmoista. Mut ei se mitään vaikken ikinä lunastais lapsinero-odotuksiani. Ei multa enää kukaan mitään odotakaan onneksi, paitsi kustantaja myöhässä olevaa kokoelmaa. Ca va. Viime vuodet olen piirrellyt pöytälaatikkoon, voihan sitä vaikka jättää suuren postuumin tuotannon kuten joku Jean Rhys. Muuten olisin aivan valmis alkamaan kotiäidiksi. Kaipaisin jonkun muun painopisteen elämään kuin oman napani. Se voisi auttaa taiteentekemistäkin, kun se ei enää olisi se sisällyksekkäin asia niinkutsutussa elämässäni.

Joutilaisuutta tarvii että ajatukset ehtivät virrata, havainnot päästä läpi, että asiat yhdistyvät uudella tavala. Nyt en ole tehnyt omia hommia melkein pariin vuoteen, lyhyitä lehtijulkaisuja lukuunottamatta. Ja tuntuu ettei ole mitään sanottavaa. Osittain olenkin täällä saadakseni kiinni siitä, mitä minun aiheeni nyt ovat, kun se polttava panetus on loppunut. Se täytti elämän aika tehokkaasti varmaan parikymmentä vuotta. Ihme juttu sekin että se sitten sillä lailla loppui ja muuttui asiaksi muiden joukossa, en olisi ikinä uskonut. Millään mahtikäskyllä niin ei kyllä (olisi) tapahtunut. Olin aivan sinut asian kanssa, mitä nyt tietysti vähän piti tapakulttuurin puitteissa kainostella. Ei se naiminen ja sen teoretisointi kaikkia niin kiinnosta. Ja nyt sitten olen aivan keski-ikäistynyt tai jotain muuta positiivisessa mielessä aikuistumista on tapahtunut. Mukavan rauhallista. Se viipotus sotki omaa ja muiden elämää aika lailla. Olen sosiaalisesti samanlaisempi kuin muuta, panohommat kiinnostaa vaan jonkun valitun kanssa. Sanoisin, että sain tarpeekseni.

Uiminen on uusi seksi! Paranispa jo, viime kerrasta on jo yli viikko...

Seksi ja kuolema. siitähä  tässä kaikessa on kyse. Seksi on eläin ihmisessä ja oman kuoleman tajuaminen oletettavasti se mikä erottaa ihmisen eläimestä. Minua tuo ei lakkaa kiehtomasta.