Ihan kuin olisin laihtunut.

Nyt kun olen alkanut urheilla, pitäisi näköjään syödä enemmän. Yleensä syön mahani täyteen. Syön usein itseni ähkyyn, jos ruoka on hyvää. Jos ruoka on pahaa, en syö. Roskaruokaa en oikein voi syödä, enkä mitään semmoista lihaa mistä ei näe mitä se on (jauheliha, makkarat). Olin 18 vuotta kasvissyöjä, se vaikuttaa. Etenkin aatteen tasolla. Minusta on epähienoa vuokseni kuollutta eläintä kohtaan jauhaa se epämääräiseksi mössöksi. Kanoja kohdellaan liian huonosti. Sika ei maistu jostain syystä muuten vaan. Kalaan on himo. Raakaravinnosta en piittaa, se sulaa huonosti eikä lämmitä. Juusto on parasta.

Ruokailutottumukset syntyvät jo lapsena. Kuulemma emigranteilta viimeisenä katkeaa yhteys ruokakulttuuriin. Kieli häviää viimeistään kahdessa sukupolvessa, mutta mamman spagetti kestää äidiltä pojalle! Äidiltä perin luonnonantimet ja terveellisyyden, isältä herkkusuisuuden.  Meillä kotona ruokaan ei koskaan liittynyt syyllisyyttä, lohtua tai rangaistusta. Ruoka-ajat oli, suurinpiirtein, siitä pidettiin kiinni että koko perhe söi yhdessä. Faija teki herkkuja ja kokeili uutta, äiti piti arkena  huolen terveellisyydestä. Kukaan ei erityisemmin pitänyt makeasta. Naisten lempimaku onkin kuulemma hapan, miesten makea. Makes sense. Naisen systeemin pitääkin olla hapan, silleen pysyy terveenä.

Olin poikkeava lukiossa. Mulla kun ei ole koskaan ollut minkäänlaista syömishäiriötä. En ole ikinä lohduttautunut syömällä.  En ole ikinä ollut dieetillä. En ole ikinä rangaissut itseäni syömättömyydellä. Minusta ei ole ikinä tuntunut, että oma kroppani on ainoa asia jota voin kontrolloida. Ahdistettuna olen pyrkinyt pakenemaan tai hyökkäämään, muuttamaan maailmaa ympärilläni. Quitter l'environnement aggresseur, kuten kehotti psykoanalyytikko Francois Perlmutter ennen niin laadukkaassa 20Ans -lehdessä. Aina se ei ole ollut mahdollista. Silloin olen masentunut. Tai sitten olin masentunut jostain muusta syystä. Whatever.

Kolesterolini on snadisti koholla, eikä lihansyönnin uudelleen aloittaminen ole varmaan auttanut asiaa. Pitäisi varmaan muistaa ostaa sitä benecolia tai vastaavaa peseliä (täälläkin on sitä kaupoissa.) Mutta hyi y-äk että inhoan margariineja. Olen aina inhonnut. Alle kouluikäisenä oltiin jotain pullonpyöritystä tai jotain ja kun hävisin, naapurin tytöt syötti veitsellisen flooraa jossa oli sokeria päällä. Muistan vieläkin miten se ratisi hampaissa ja oksetti ja pyörrytti. Voi on aina voita. Täytynee yrirttää syödä sitä vähemmän, ettei tarvitse kokonaan luopua.

Anemiaan lihansyönti on kyllä auttanut. Ehkä koko helkatin nuoruusiän masennukseni johtuikin vain kasvissyönnistä ja siitä seuranneesta vähäverisyydestä ja muista puutostiloista!