Altaasta noustua elementti on väärä. Ilmasta ei ole jäsenilleni vastusta. Liikkeet ovat lennokkaita ja eleet suuria. Olen kömpelö, tavarat putoavat käsistä ja kävelen päin ovenpieliä. Oletan että tuolia pienemmät esineet väistävät määrätietoisesti etenevää massaani. Painovoiman vaikutuspiiriin palatessa hengitys kevenee uudelleen, syvällisyyttä ei tarvita ilman ympäröivää painoa. Jo nyt on ikävä takaisin.

Aina puhutaan joogan henkisyydestä. Hah! Sitä vain päätyvät harrastamaan astetta newagemmat hörhöt, joille endorfiinin vaikutukset eivät ole tutut urheilullisesta nuoruudesta. (Ei mullekaan ole.) Taikauskoon taipuvainen erehtyy luulemaan kehon kemiaa joksikin yliluonnollisemmaksikin. En halua latistaa kokemusta, päinvastoin. Minusta elimistön tarjoamat elämykset on juuri riittävän ihmeellinen juttu itsessään. Allasta kauhoessa tyhjään mieleen välähtelee muistiKUVIA menneistä. Hetkittäin homma sujuu niin että olen yhtä veden kanssa, ikuisesti väsymätön, kevyt ja täydellinen. En hengästy, en väsy ikinä. Juoksemisestahan jotkut puhuvat samoin.

Maanantaina aukeaa Stadika, mutta minä olen ensin viikon pohjoisessa. Sen jälkeen tiedätte missä.